Hanke yrittäjyyteni tukena
Hyppäsin palkkatyöstä kokopäiväiseksi yrittäjäksi kohta 1,5 vuotta sitten. Merkittävänä tukena yrittäjyyteni alkumetreillä on ollut Leader Aisaparin myöntämä Aloittavan yrittäjän hanketuki. Sen turvin olen voinut opiskella kaksi uutta koulutusta, Business Coachingin LEVEL 1 -tutkinnon ja restoratiivisen työyhteisösovittelijan tutkinnon.
Nämä koulutukset ovat auttaneet minua vahvistamaan asemaani työelämän tukena ja laajentamaan palveluvalikoimaani. Hankkeen aikana olen pyrkinyt tuomaan hyötyä Aisaparin alueelle. Tämä on tapahtunut mm. tarjoamalla koulutuksiin kuuluvia maksuttomia harjoitteluja alueen yrityksille ja julkisorganisaatioille. Olenkin saanut tehdä runsaasti ja hankkia käytännön kokemusta sekä samaan aikaan tehdä työnohjaajan työtä alueella. Hanke mahdollisti myös pienhankintoja, ja hankinkin työpuhelimen ja monitoimilaitteen, jolla onnistuu kopioiminen, skannaaminen ja tulostus.
Yrittäjyyden alussa on monenlaisia kuluja ja vastaavasti tulot ovat usein vielä melko pienet. Hanke on ollut minulle kullanarvoinen, ja olen siitä kiitollinen Aisaparin hallitukselle, joka päätti puoltaa hankehakemustani.
Maaseudun yrittäjä, ota selvää alueesi Leader-yhdistysten tuista. Ne voivat olla ratkaiseva buusti yrittäjyytesi alkumetreillä. Tukia on myös investointeihin ja jo toimiville yrityksille niiden kehittämiseen.
Et ole yksin, tukea on saatavilla!
Kiitos Aisapari merkittävästä avustasi!